Viimeisen 15 vuoden aikana inhimilliseen vuorovaikutukseen, voimaannuttamiseen, innostamiseen ja vaikuttamiseen liittyvät taidot ovat palsta(kilo)metreinä ja koulutustunteina pesseet mennen tullen manageriaaliset taidot. Hyvä niin. Vuorovaikutuksen aika tarvitsee paljon vaikuttavia viestijöitä, kuuntelu- ja kohtaamistaitoisia kanssakulkijoita. Johtamiseen liittyvien vuorovaikutustaitojen alleviivaamisella on kuitenkin ollut yksi ikävä sivuilmiö. Liian monet ovat alkaneet luulla managementia jotenkin vanhanaikaiseksi ja siten huonommaksi johtamiseksi. Joitakin nuorempia esimiehiä on jopa vaikea saada kiinnostumaan suunnitteluun, työn organisointiin ja seurantaan liittyvistä perustaidoista.
Itsekin olen sitä mieltä, että johtajuuden pitäisi määritellä se suunta, johon yrityksen kokonaisjohtamista kehitetään. Leadership istukoon ohjaksissa, kun johtamiskäytänteet, tekemiset rakenteet, työkalut ja rutiinit kulkevat takapenkkipaikalla. Silti myös mangeriaalisilla puitteilla ja niihin liittyvällä tehtäväosaamisella on tärkeä, luovuttamaton paikkansa.
Liian monta kertaa olen nähnyt kun tiiminsä liekkeihin saava valmentajatyyppi marssittaa joukkonsa myrskyyn, jota managerialaisilta perustoiltaan heikoksi jäänyt varustus ei enää kestäkään. Kun ajat ovat kovat, ihmiset alkavat kysellä seurannan ja arvioinnin läpinäkyvyyden, työroolien selkeyden ja toiminnan kokonaissuunnitelmien perään. Karua on, jos paljastuu, että kukaan ei ole niille vuosiin uhrannut ajatustakaan.
Ihmissuhdetaitava projektipäällikkö voi saada kaiken rullaamaan mukavasti, koska on niin kiva ihminen, mutta sitten nostattaa helvetillisen myrkyn laiminlyömällä muutaman projektipäällikkörooliinsa liittyvän perustavanlaatuisen, manageriaalisen tehtävän. Projektipäällikön tärkein työ on johtaa hankkeensa tavoitteiden mukaista etenemistä siten, että aikataulut, kustannukset ja henkilöresurssit pysyvät järjestyksessä. Jos työsuunnitelmaa muutetaan innostuksen ohjaamana aina pikkuisen kerrallaan ja joka kerta ilman, että tilaajan ja toimittajan yhteistä käsitystä muutosten aika-, osaamis- ja kustannusvaikutuksista tarkistetaan systemaattisesti, leivotaan sellainen katastrofi, että siitä ei enää selviä enkelinkään vuorovaikutustaidoilla.
Nykyaikaisilla työpaikoilla tarvitaan entistä enemmän poikkitieteellistä yhteistyötä. IT-wizardit keskustelevat lääketieteen ja hoitotyön ammattilaisten kanssa, kun pohditaan hoitoprosessien tehostamista. Arkkitehdit yhdistävät voimansa oppimisen asiantuntijoiden kanssa, kun luodaan uudenlaisia oppimisympäristöjä.
Mitä poikkitieteellisempää arkinen työmme on, sen merkityksellisempää on, että on myös yhteisiä, yhdistäviä käsityksiä siitä, mistä hyvät työn tekemisen edellytykset koostuvat. Menestyvässä poikkitieteellisessä tiimissä on paljon psykologista turvallisuutta, keskinäistä luottamusta ja yksiköllistä merkityksen kokemusta, mutta myös rajoiltaan selkeänä ja kirkkaana pysyvä perustehtävä, selvät roolitukset ja/tai muut työskentelyn tukirakenteet.
Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidoiltaan huikea liideri selviää melkein mistä tahansa tilanteesta. Ehkä myös sellaisista, joihin viisas manageri ei edes joudu? Hatunnosto ongelmia välttämään kykeneville johtamisarjen sankareille!